sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Talvipäivän viettoa


Aamiaisen jälkeen lähdimme rannalle, niin kuin teemme vuodenajasta riippumatta. Kun nauroimme, että meillä on biitsikeli niin lapset ottivat dyyneillä auringonottoasennot. Hauskinta oli kuitenkin, kun aikuiset yrittivät juosta lumessa 12-vuotiaan uimaripojan kanssa kilpaa. Kummitäti taisi yhden erän voittaa, me muut jäimme auttamatta toiseksi.

Kävin Biltemasta ostamassa alakertaan lämpöpuhaltimen ja löysin sieltä tämän ihanan pallon keittiön ikkunaa koristamaan.
 
Lapsen touhutessa jäisessä leikkipuistossa ehdin napata yhden kuvan mökkimme takapihalta. Keittiön ikkunasta näkee leikkikentälle, jos vaikka tulevina vuosina poika pärjää siellä hetken ilman äitiäkin.

Jää on kuvionut lasiverannan ikkunat kauniilla kuvioilla.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Pikkujoulut hiekkadyyneillä

Kävin illalla pikkujouluissa ja valmistauduin pikkujouluhepenien lisäksi lämpimillä ulkovaatteilla ja taskulampulla, jotta voisin illan lopuksi kulkea majakan valokeilan loputtua pitkospuita pitkin pimeässä kotimökille. Lomakylämme kyläpäällikkö kuitenkin otti meidät tarpomaan valmistautautuneet asuntoautonsa kyytiin ja toi kotiin. Täällä onkin syntynyt hieno yhteisö ja henki. Tällainen mökkielämä sopii meille.